tiistai 8. elokuuta 2017

38. Kevät & kesä

Moikka! Viimeksi olen kirjoitellut kuulumisiani tammikuussa, joten on aika päivittää niitä. Koulussa oli keväällä tosiaan paljon tekemistä ja kirjoittamattoman ajan aikana on tapahtunut vaikka mitä :D




Ensinnäkin uusi talo on valmistunut, ja ollaankin muutettu tänne jo kesäkuussa. Sain huoneesta kivan, omannäköisen. On myös ihanaa, että on oma sauna, johon voi mennä vaikka kylmän tallipäivän jälkeen. 




Tänä kesänä ei ole oikein päässyt nauttimaan lämmöstä ainakaan täällä Päijät-Hämeessä. Onneksi olohuoneessa on isot ikkunat, joista vähäinenkin auringonvalo pääsee sisälle. Meidän Kyllikki onkin vallannut sohvan itselleen, varsinkin kun aurinko siihen suoraan paistaa. Välillä se on ollut lämpöhalvauksen partaalla, sillä koiraparka ei liiku kuumasta auringosta mihinkään :D 


Leivoin pullia hetki sitten, eilen jatkettiin leipomislinjaa kun tein vieraille päärynäpiirakkaa :)


Mulla oli kevään aikana ajo-opetuksen teoriakoe. Kävin pari kertaa ensin yrittämässä, mutta vasta kolmannella kerralla tärppäsi. Siitä sitten lähti inssin varaaminen ja niinhän siinä kävi, että eka kerta ei mennyt lävite muutamien virheiden takia. Näitä virheitä iskän kanssa aktiivisesti korjattiin, ja toisella kerralla pääsinkin jo läpi :) Nyt on kortti taskussa, tosin syventävä vaihe pitää tässä lähiaikoina vielä käydä.


Olin heinäkuun viimeisen viikon ratsastusleirillä. Oli mukavaa, mutta hikistä :D


Käytiin kahdella vaunureissulla tänä kesänä - ensin Seinäjoella ja sen jälkeen Porissa ja Naantalissa. Ensimmäisellä reissulla Seinäjoelle käytiin katsomassa Tangomarkkinat. Oltiin siellä keskiviikosta lauantaihin. Torstaina katsoimme paikan päältä naisten finaalin ja meillä oli Vip-liput. Oli ihan kiva reissu, oikea valinta oli tuo muakin nuorempi tyttö kuningattareksi :D Harmi ettei nähty miesten finaalia paikan päältä, sillä tämän vuoden kuningas oli mahtava ääninen! Ehkä ensi vuonna sitten..


Tangomarkkinoilla :)


Toinen reissu tehtiin Reposaareen (Pori), tarkemmin sanottuna Siikarannan leirintäalueelle. Siellä on niin kauniit maisemat, aavameri näkyy heti vaunuun. Siikarannassa on lisäksi ihana kallio meren äärellä. Käytiin tällä Reposaaren matkalla syömässä maailman parasta lohikeittoa Merimestassa ja ihailemassa Kallon kallioita ja merta.

Porista siirryimme Naantaliin. Naantalikin on omalla tavallaan kaunis saaristokaupunki. Siell' on päästävä joka kesä käymään. Aiemmin käytiin muumimaassa, mutta nykyään keskitymme rentoon oleiluun ja kaupungin tutkailuun. Ja mikä tärkeintä, hyvin syömiseen :D 


Siikaranta myöhään illalla. Tämä kuva otettu omasta sängystäni vaunusta. Eli oltiin ihan meren rannalla :)


Itselleni kuuluu edelleen todella hyvää. Ei minkäänlaisia ongelmia :) Loppukeväästä oli tähystys, jossa lääkäri totesi minut terveeksi. Sanoi vielä, että ei ehkä ikinä tarvi enää tähystää, ellei sitten tule jotain akuuttia. Mutta näin hyviä uutisia sain! Kohta alkaa koulu, jota innolla odotan. Uusi reppukin hankittiin, sillä vanhaan ei mahtunut kone sisälle ja se ärsytti kovin. Ei ole nimittäin kiva kantaa selässä reppua ja kädessä tietokonelaukkua, joka painaa paljon. Ongelma kuitenkin nyt ratkaistu :)




Hups, meinasi yksi tärkeä asia jäädä välistä. Oltiin siis mun parhaan kaverin ja tämän poikaystävän kanssa festareilla, RMJ:ssa. Oli tosi kiva reissu, majoituttiin sellaisessa talossa, jossa oli monta huonetta ja erilliset vessat + suihkut. Säätkin suosi, ainoastaan kolmesta päivästä yhtenä satoi ja oli koleaa. Esiintyjät olivat ihan ok luokkaa, itse olisin tykännyt enemmän ulkomaalaisista isommista nimistä, ei pelkistä teknisen musiikin esittäjistä! (Knifeparty, Pendulum) Täytyy katsoa mitä ensi vuonna tekisi, olen itse miettinyt Ruisrockia, tänäkin vuonna siellä oli paremmat esiintyjät kuin RMJ:ssa!




Tässä oli nyt suuri tilannepäivitys, koitan tulevaisuudessa useammin kertoilla kuulumisiani. Toivottavasti jaksoitte lukea läpi tämän hiukan sekavan tekstin :D





sunnuntai 29. tammikuuta 2017

37. Astmaako?

Heippa! 

Lääkärin aika meni ja selvisi jotain tilanteesta. Mulla epäillään nyt pitkän kortisonilääkityksen jälkeistä astmaa/astman tyyppistä juttua. Tällä hetkellä on siis käynnissä pef-tutkimus, eli puhallan joka päivä aamulla ja illalla sellaiseen mittariin. Puhallan ensin ilman avaavaa lääkettä ja sen jälkeen lääkkeen kanssa. Eron huomaa jo nyt tutkimustuloksissa, sillä aina lääkkeen oton jälkeen puhallusteho parantuu huomattavasti. Tän kuun lopussa on sitten virallisia juttuja asian tiimoilta ja luultavasti saan jotain lääkkeitä, jotka auttavat vaivaani.


Tällaisen tilanjatkeen lävitse otan avaavan lääkkeen :D Tuohon oikealla olevaan päähän laitetaan astmapiippu (tai mikä lie onkaan oikealta nimeltään) ja vasemmalla olevasta päästä henkäistään lääkeaineet keuhkoihin.


Muuten arki rullaa entiseen malliin :) Loppuun eilen ja tänään otettuja kuvia, jotka on pitkästä aikaa otettu järjestelmäkameralla!




Valitan tarkennusta, mutta koiralla tässä niin kiva ilme, että oli pakko laittaa :)




Pientä koiraa haukotuttaa <3









sunnuntai 15. tammikuuta 2017

36. Uudenvuoden alku

Heippa pitkästä aikaa! Vuosi on vaihtunut ja parempi vuosi lähtenyt käyntiin :) Tosin tällä hetkellä ei tunnu hirmu hyvältä, sillä tämä jo 10kk kestänyt allergia on pahentunut..Enää en kykene edes kävelemään tota noin 150 metrin matkaa koululle hengästymättä. Happi meinaa loppua kesken :( Ahdistaa ja alkaa yskittää paljon. En oo pystynyt käymään ratsastustunneilla muutamaan kertaan, joka harmittaa hirveästi. Onneksi maanantaina on lääkärin aika, josko silloin selviäisi miten saisi tämän pitkittyneen allergian pois.


Innostuin tässä yksi päivä leikkimään Snapchatilla :D


Koulussa taasen on sujunut hyvin. Poissaoloja on ollut muutama, mutta pääasiassa oon jaksanut käydä koulussa ja pystynyt siihen. Numerot on ollut ihan hyviä, parempia kuin sairaimpina jaksoina. 




Väsymystä on ollut todella paljon, siihen sainkin rautatiputuksen keskiviikkona. Pitäisi alkaa vaikuttaa joskus kahden kolmen viikon jälkeen. Toivottavasti olo sen jälkeen korjaantuu ja jaksan taas paremmin tehdä asioita väsymättä. 




Loppuun haluan toivottaa kaikille iloista ja parempaa tätä vuotta! :)