torstai 14. maaliskuuta 2019

41. Valoisa kevät

Moikka! Uusi vuosi on lähtenyt mukavasti käyntiin ja kaikki leikkaukset on nyt tehty :) Toivottavasti tällaista kierrettä ei tulisi enää koskaan.

Viime vuoden joulukuussa  mulla oli tosiaan isompi leikkaus, jossa korjattiin j-pussin saumaa. Alun perin ei tiedetty, mitä toimenpiteessä tulisi tapahtumaan. Olin varautunut henkisesti ihan kaikkeen, myös avanteen jäämiseen loppuelämäksi. Leikkaus meni kuitenkin hyvin, jopa nopeammin kuin kirurgi oli kuvitellut.


Tämä kuva on otettu jouluaattona 2018, jolloin voin jo hyvin, vaikka leikkauksesta olikin vain vähän aikaa (leikkaus oli 10.12.).


Seuraava ja viimeinen leikkaus oli helmikuussa 2019. Siinä suljettiin väliaikainen avanne, joten se oli suht pieni toimenpide verrattuna edelliseen, joka oli avoleikkaus. Olen parantunut tuosta leikkauksesta hyvin, mutta haava ei ole parantunut niin kuin olisin halunnut. Jouduin syömään viikon kestävän antibiootti kuurin haavan infektioon ja olen käynyt terveyskeskuksessa hoidattamassa haavaa. Parantumista on jo havaittavissa, mutta se on vain tosi hidasta...:D 


Meilahden tornisairaalasta helmikuussa otettu kuva.


Sairaskertomuksista muihin asioihin: ollaan varattu juhlapaikka ylioppilasjuhlille ja lähetetty kutsut. Ihanaa päästä vihdoin juhlimaan kunnolla parantumista sekä ylioppilaaksi valmistumista! :) Mulle on myös varattu sille päivälle jo kampaaja, meikkaaja ja valokuvaaja. Vihdoin saan sen prinsessapäivän, mitä en koskaan saanut sairauden takia :) Hyvää alkanutta kevättä kaikille!


Kyllikki sohvalla :D